Kirjoittanut hannumakinen | 28.04.2015

Poliisi: Laittomat kieltotaulut saa poistaa

Olemme saaneet 21.4.2015 Hämeen poliisilta (rikoskomisario Ville Hahl, Lahti) vastauksen Talvipäivillä esittämäämme vaatimukseen, että laittomat kieltotaulut Linnasaaren Västinginniemestä ja Viinasaarilta on poistettava.
 
Vastauksessa poliisi viittaa luonnonsuojelulain 5 luvun 36 §:ään: ”Maa- tai vesialueelle ei saa pystyttää sellaista kulkemisen, maihinnousun tai muun jokamiehenoikeuden käyttämisen kieltävää taulua, jonka asettamiseen ei ole lakiin nojautuvaa perustetta.” Laissa ei kuitenkaan ole asetettu rangaistussäädöstä. Jos joku tällaisen taulun asettaa, ei taulun asettaja syyllisty rangaistavaan rikokseen. Mutta kieltotaululla ei ole mitään  lainvoimaa. Siksi kieltotaulua ei tarvitse noudattaa.
 
Loppulause poliisin kirjeessä:
 
”Koska kieltotaulut ovat yksiselitteisesti täysin perusteettomia ja niillä ei fyysisesti estetä kenenkään liikkumista ja se, että niiden asettaja ei ole syyllistynyt rangaistavaan tekoon, ei poliisilla ole tarvetta ryhtyä toimenpiteisiin niiden poistamiseksi. Jos joku yksityishenkilö haluaa poistaa kyseiset kieltotaulut, ei hän syyllisty toiminnallaan mihinkään rikokseen.”
 
Alleviivasin viimeisen lauseen. Nyt meillä on lupa käydä taulut poistamassa. Voisimme siis järjestää juhlaeskaadereja taulujen poistamiseksi ja entisten rantautumisalueiden palauttamiseksi jokamiehen oikeuden piiriin. Laillisuus on voittanut!
Mainokset

Jätä palautetta

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: